Keskisen Uudenmaan kumppanuusyhdistys ry
Suomen Lippu Englannin Lippu
TYÖTÄ JA TUKEA

Työtä ja tukea projekti

Työtä ja tukea –projektin toiminta perustui alueella toimineista työllisyyshankkeista (mm. Kolmospesä ja Tuusulan ympäristö 2000 -projektit) saatuihin kokemuksiin. Alueella tehtiin kumppanuusyhdistyksen toimeksiannosta vuoden 1998 aikana mittava järjestötutkimus, jossa samalla arvioitiin myös kuntien palvelurakenteiden muutosta Keski-Uudellamaalla. Tutkimuksen tuloksena ja aikaisempien projekteista saatujen kokemusten perusteella voidaan sanoa, että kolmas sektori tarvitsee ohjausta ja tukea palkatessaan kaikkein vaikeimmassa työmarkkinatilanteessa olevia ihmisiä.

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa kolmannen sektorin resursseja, toimia työllistäjinä ja edesauttaa pitkäaikaistyöttömien sijoittumista kolmannelle sektorille. Tavoitteena oli myös tuoda esille ja tiedottaa niistä ongelmista, jotka estävät työllistymistä sekä olla mukana muokkaamassa asenteita myönteisempään suuntaan.

Projektin kohderyhminä olivat kolmannella sektorilla toimivat organisaatiot ja työttömien ryhmistä erityisesti pitkäaikaistyöttömät sekä toistuvaistyöttömät.

Projektille oli asetettu seuraavia laadullisia tavoitteita:
· kolmannen sektorin mahdollisuudet toimia työnantajina vahvistuvat
· paikallinen yhteistyö lisääntyy
· yhteisön yhteisvastuu työllisyyden hoitamisesta lisääntyy
· järjestöjen osaamista ja muita resursseja (tilat, yhteistyö- ja sosiaaliset verkostot) hyödynnetään entistä tehokkaammin

Projektin toimintatavat

Työtä ja tukea -projekti muodostui neljästä toimenpidekokonaisuudesta. Tarkoituksena oli 1) analysoida järjestökenttää ja luoda visioita tulevasta tilanteesta. Tavoitteena oli myös vahvistaa 2) järjestöjen sekä 3) työttömien omia resursseja. Projektisuunnittelijan tarkoituksena oli 4) toimia samalla myös ns. työttömien asiamiehenä.

Järjestökentän kartoitus/analysointi auttoi selvittämään kolmannella sektorilla toimivien järjestöjen työllistämismahdollisuuksia ja samalla myös luomaan uusia työpaikkoja kolmannelle sektorille. Kumppanuusyhdistyksen ylläpitämän Keski-Uudenmaan järjestörekisterin kautta projekti sai tietoa alueen järjestöistä ja heidän toiminnastaan. Projektisuunnittelija oli myös mukana kehittämässä rekisteriä. Järjestöjä informoitiin saatavilla olevista työllistämistuista (esim. yhdistelmätuki) sekä autettiin yhdistyksiä rakentamaan työpaikkoja.

Projektisuunnittelijan tehtävänä oli neuvoa Keski-Uudenmaan alueella asuvia työttömiä työnhakijoita työllisyysturvaa, työllisyyskoulutukseen ja työllistymiseen liittyvissä asioissa.
Tehtäviin kuului myös:
- neuvoa sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyvissä asioissa
- työskennellä yhteistyössä kaupungin, Kelan, työvoimatoimiston ja työttömien yhdistysten kanssa
- toimia tarvittaessa pulmatilanteiden sovittelijana
- olla tarvittaessa työttömien mukana asioidessa viranomais- ym. tahojen kanssa
- antaa apua valitusten ja muutostenhaun yhteydessä
- tarvittaessa pitää yhteyttä työttömyyskassoihin
- tehdä yhteistyötä alueen työllisyyshankkeiden kanssa
- olla yhteydessä a-klinikoiden, mielenterveystoimiston ym. kanssa
- tiedottaa toiminnastaan aktiivisesti
- antaa informaatioita alueen työttömien yhdistyksien toiminnasta
- ideoida/järjestää alueella ns. työnhakuklubia
- raportoida toiminnastaan hankkeen rahoittajalle
- seurata yhteiskunnallista kehitystä ja uudistuksia työvoimapolitiikan alueella
- kerätä tilastollista yms. materiaalia työttömyydestä Keski-Uudenmaan alueella

Projektisuunnittelijan tuli rakentaa luottamuksellinen suhde asiakkaaseen eli hän noudatti ehdotonta vaitiolovelvollisuutta työssään.



Projekti päättyi 30.6.2005
Loppuraportin voi ladata sivultamme Ajankohtaista kohdasta Raportteja ja julkaisuja.


Etusivu  /  Ajankohtaista  /  YhteystiedotYhdistysProjektit  /  TiedotteetPalaute