Keskisen Uudenmaan kumppanuusyhdistys ry
Suomen Lippu Englannin Lippu
Kumppanuus+

Kumppanuuden uudet haasteet Keski-Uudellamaalla
Kumppanuus+ -projektin väliraportti

Kumppanuus+ -projektin tavoitteena on etsiä ja kehittää työ- ja toimintamahdollisuuksia heikossa työmarkkina-asemassa olevien aktivoitumiseksi sekä omaehtoisen selviytymisen tukemiseksi. Projektin tarkoituksena on tiedottaa ongelmista ja tarvittavista toimenpiteistä ja luoda viestinnän keinoin työllistämiselle ja syrjäytymisen ehkäisylle myönteistä asenneilmapiiriä Keski-Uudellamaalla. Samalla se vahvistaa myös paikallistalouden toimintaa ja yritysten työllistämisedellytyksiä. Kumppanuus+ -hankkeen lähtökohtana on seutukunnan tarpeet ja resurssit.

Pitkäaikaistyöttömyys ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien tukeminen vaatii yksilöllisiä, asiakkaiden tarpeisiin perustuvia, räätälöityjä ja moniammatillisia lähestymistapoja. Projektiin liittyy työkyvyn ja ammatillisen koulutuksen arviointia, työkyvyn ylläpitoa ja puutteellisen ammattitaidon päivittämistä, tutustumista nykyiseen työkulttuuriin sekä osallistumis- ja työmotivaatiota kehittäviä toimintatapoja.

Yhteistyökumppanit
Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat mukana alueen kunnat (Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula), työvoimatoimistot, oppilaitokset,kouluttajat, kolmannen sektorin toimijat, yritykset, Kela, seurakunnat ja Uudenmaan TE-keskus.

Rahoitus
KUMPPANUUS+ -hankkeen rahoitus tulee alueen kunnilta sekä Euroopan sosiaalirahaston tavoiteohjelmasta 3 ja sen toimenpidekokonaisuudesta 1.1 eli uusien toimintatapojen kehittäminen avoimille työmarkkinoille työllistämisen avuksi ja yritysten työvoiman saannin turvaamiseksi. Projektin kokonaiskustannukset 31.12.2007asti ovat 1,375 M€.

Projektiorganisaatio
Hankeen ohjausryhmään vuosina 2004- 2007 kuuluvat rahoittajatasojen edustajat, edustajat Uudenmaan TE-keskuksesta ja alueen työvoimatoimistoista sekä projektivastaava. Projektiryhmään kuuluvat projektivastaava, koulutussuunnittelija ja asiantuntijoita projektin verkostosta ja se kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa. Projektiryhmä kuuntelee myös hankkeen asiakkaista muodostetun asiakaspalauteryhmän ajatuksia ja mielipiteitä. Kumppanuus+ -projektin käytännön asioita hoitaa yhdistyksen toimistossa projektipäällikkö, projektisihteeri ja koulutussuunnittelija.

Kuka pääsee mukaan ?
Projektin (kumppanuuspolun) välittömänä kohderyhmänä on Järvenpään, Keravan, Nurmijärven ja Tuusulan työttömät, erityisesti pitkäaikaistyöttömät.

Kumppanuuskurssi on osa kumppanuuspolkua
Kumppanuus+ -projektin kautta on mahdollisuus osallistua työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen. Koulutusta, kolmen kuukauden kumppanuuskurssia, harkittaessa ja sen aikana pyritään jokaiselle projektiin osallistujalle suunnittelemaan henkilökohtainen ratkaisu: oma polku. Sen suunnittelussa avustavat kunnissa toimivat koordinaattorit, kouluttaja, työvalmentaja, työvoimatoimisto, Kela sekä kumppanuusyhdistyksen työntekijät. Polun tarkoituksena on parantaa elämän laatua sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle tai jatko-opintoihin. Tarvittaessa nämä koulutukset sisältävät kuntokartoituksen (työkyvynselvitykset) tai voivat johtaa eläkeratkaisuihin.

Kumppanuuskurssia voi edeltää kahden viikon Intensiivijakso, mutta kumppanuuskurssille voi hakeutua myös suoraan. Koulutuksen lisäksi asiakkaalla on mahdollisuus osallistua polun tarjoamiin muihin toimenpiteisiin.

Kurssien alkamisajankohdista saa tietoa työvoimatoimistoista ja kumppanuusyhdistyksen toimistosta. Kurssit kiertävät paikkakunnalta toiselle.

Työtä ja tukea
Kumppanuuskurssin luonnollisena jatkona on eri tavoin tuettu työ, koulutus tai ryhmätapaamiset.Yhteydenpito asiakkaisiin koulutuksen jälkeen on erityisen tärkeää. Sen vuoksi ryhmätapaamiset ovat kaikille samalla kurssilla olleille avoimia tapaamisia, joissa tuetaan ja kannustetaan asiakkaista ja joissa on mahdollisuus myös henkilökohtaiseen keskusteluun.

Työelämä
Kumppanuuspolun eri vaiheiden tavoitteena on asiakkaan siirtyminen lopulta avoimille työmarkkinoille. Polku on tarjonnut asiakkaalle moninaisia keinoja vahvistua sekä ammatillisesti että myös yksilönä.

Työnantajayhteistyö
Vuoden 2004 kuluessa lähetetään Työnantajaesite sellaisille Keski-Uudenmaan työnantajille, jotka mahdollisesti voisivat työllistää Kumppanuus+ -projektin asiakkaita. Yhdessä alueen yrittäjäyhdistysten kanssa kootaan hankkeeseen potentiaalisia työnantajia, joiden tarjoamat työtehtävät soveltuvat Kumppanuus+ -hankkeen asiakkaille. Tavoitteena on antaa työnantajaverkostolle tietoa sähköisessä muodossa työelämävalmiudet omaavista asiakkaista. Kiinnostuksen herättyä järjestetään työnantajan ja asiakkaan välinen tapaaminen, jossa projektin yhteyshenkilö on tarvittaessa mukana mm. auttamassa työllistämiseen liittyvissä käytännön järjestelyissä.

Työnanatajapuolen edustus hankkeen projektiryhmässä omalta osalta takaa yrittäjien näkökulman huomioimisen. Lisäksi Kumppanuus+ -hanke järjestää alueen yrittäjien kanssa tapaamisia/keskustelutilaisuuksia, jolloin voidaan keskutella työllistämiseen ja työllistymiseen liittyvistä ongelmakohdista ja haasteista sekä miettiä yhdessä niihin ratkaisuja.


Etusivu  /  Ajankohtaista  /  YhteystiedotYhdistysProjektit  /  TiedotteetPalaute